Miten voikaan yksi ihminen muuttaa kaiken.
Olemuksesi on hunajaa sielulleni vaikka et ole tässä.
Teit minut ensi kertaa eläväksi ja nyt olet poissa.
Olen punainen kuihtunut ruusu, joka antautuu maan poljentaan.
Jonka sisin tummuu, pirstaloituu ja katoaa jalkojenne alla.
Mutta pieninkin olemassaolon jäännös odottaa sinua.
Vain sinua. Paluutasi.
En pyytänyt tapaavani sinua. Tulit vain.
Sekunnissa sytytit minut tuleen kuin rovion.
Olet kuin se kliseinen salama kirkkaalta taivaalta.
Kuka sinä olet?
Miksi olet mitä olet? En ymmärrä.
Miksi rakastan sinua enemmän kuin ketään vaikka me emme edes ole.
Sinä olet?
Parasta ja kivuliainta mitä olen koskaan kokenut.
Kuuminta, rakkainta, ihaninta.
Intohimoisin tapaamani ihminen.
elävin seksikkäin tulinen.
Syvällisin, sillä silmäsi näkevät sieluuni asti.
Poraavat reikiä vihaani. Vapauttavat minut.
Kunnianhimoisin silti kaikista rennoin kuin paradoksi.
Koiramaisen rakastamisen taidon omaava ihmisyys.
Yksinkertainen miehyys, joka arvostaa saunaa, kaljaa ja makkaraa.
Miten ihminen voikaan olla niin simppeli ja niin kompleksi.
Olet kaunein paradoksi.
Seurassasi ikäinen myrskyni laantuu ja näen selkeämmin.
Tainnutat kaiken vihani, kateuteni.
Antaisin sinun olla kaikkien naisten mies, sillä et voi muuta olla.
Jos vain saisin sinut kerran rakastamaan.
Minä narri.
En edes näe sinua. Et edes ole täällä. En uskalla lähettää tunteitani kirjeitse.
En uskalla soittaa, sillä pelkään välinpitämättömyyttäsi, sitä että sammuisin iäksi.
Riippuvaisena huomiostasi.
Tiedän silti että olet mies elämälleni. Luotu.
Uneksin sinusta enemmän kuin kenestäkään ennen.
Viime yönäkin.
Aviokasvoistamme, kilpakumppaneista, yhteisestä elosta.
Tule siis takaisin ja katso taas minuun.
Hädin tuskin uskallan unelmoida muusta.
Ystävälle,
Kiitän sinua rohkaisustasi. Kirjoittaminen tuntui hyvältä. Uskomattoman hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti