torstai 30. kesäkuuta 2011

Asun tässä sinisessä paritalossa, jonka nimi tästedes on sinituuli, sillä enkeli olisi nimennyt kaimani sillä nimellä.

Perseidylleitä kasvaa ympärillä, mollaan vähänniinku kataja lehtimetsässä täällä. Kaksi ovea vasemmalle ja löydät mersun ja kaksi harleyn moottoritsygää. Meidän pihassa ei seiso muuta kuin kaksi purkkia missä lukee pirkan pikakahvia, ne on tuhkakuppeja. Mutta oon varma että perseidyllit on pelkkää kusetusta, niillä on tuolla sälekaihtimet, tai vähintään rullaverhot, ettei kukaan näkisi kun äiti on vähän väsynyt tai hui pahempaa isi hakkaa. Millonkohan ne kasvaa aikuisiksi ja tajuu ettei ne oo ainoita, eikä niissä oo mitään vikaa, me kuitenkin eletään hyvinvointiyhteiskunnassa, hallitus haluaa auttaa teitä :). Nehän maksaa veroakin siitä että joku laittaa niitten ongelmille kyytiä, kyllähän me se tiietään, turhaa piilotella niitä. 
Meidän osastolla ei ole edes verhoja. Mietin, että ihmetteleeköhän ne miksi nuori kaunis omalaatuinen superelegantti nainen (minä) heiluu tässä alasti puukko kädessä päivästä toiseen. Mä vaan puran pahvilaatikoita, ku äiti on käskenyt. Kyllähän ne sen tietää sillä vien aina roskikseen kokonaisia laatikollisia epämääräistä roinaa enkä edes vaivaudu lajittelemaan. Ja se jos mun musat pauhaa täysillä ja eka kuuluu byobi ja sit bieberin baby niin ei se tarkoita et mut on kasvatettu huonosti, mulla on vain identiteettikriisi. Huijasin kun sanoin että hallitus yrittää auttaa meitä, se väittää että olen neuroottinen ja psykoosissa. Sdp haluaa että mulla ois enemmän ongelmia ni hakeutuisin hoitoon ja sit ne sais perusteltua miks niille pitää antaa enemmän rahaa. Mummot joskus vilkuttaa mulle mun ikkunaan, ne ymmärtää mua. Joskus pikkulapset tirkistelee ja meinasin että saisin jonku syytteen lapsien altistamisesta pornon maailmaan mut sit tajusin että itekki oon alaikäinen, naapurikin näki kun mua pantiin keittiön pöydällä pää alaspäin, retkotin siinä.
Mut se on ihan okei. 

Mulla on kelloja montaa mallia, kauniita, rolexia chanelia, muttei ne toimi. Menen korjaamoon, en ole kello.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Pohjaanpalanutta pillujuustoa

Rovinssissa oli kyllä todella maukasta festaripitsaa sniikille myyräleirille. Meikäläinen ja  toinen puoliskoni husky mehiläinen valepukki apina perseiltiin taas ja olin drama queen, mutten läheskään niin paha kuin vappuna. Master Keinoneki oli tajuttomassa juubassa ja päätti lähteä nussimaan Ugandaan pienenmoisen taruolennon kanssa. Ripsillä joopeleita Jopen kera ja musaorgasmeja the quemistin keikalla. Avenged Sevenfoldin tyypit oli himottavia musta muttei muista, mutta se on makuasia sano musti ku muniaan nuoli. Pieti pussaili keinosen taruolentoa, joka on väärin koska sillä on tyttöystävä. Minä en pussaillut ketään. Meillä oli kaks joukkuetta toisessa me ja toisessa ne punapäät, kaks paria, vierekkäiset teltat ja mitattiin kummalla heiluu teltta kovempaa, kummalla pidempään. No mutta me tultiin yhteensä kolme kertaa yhdellä kertaa niin varmasti voitettiin. Aitojen ali juoskentelevat punapäiset oli muutenkin monotoonisia panijoita. Tiekkö. Painin pitissä pomppulinnassa ja mustelmilla pää ja raajat. Käteen jäi sit vaan se tajuton kanuuna, olo ettei koskaan enää, eikä oikeesti haluu koskaan enään. Alamäki on jyrkkä.

Mutta nyt uuden alku jo jymähtelee kartanossa, meille tulee uus sisustus. Kaikesta tulee oikeesti kaunista, kaikesta tulee totta. Rumien rullaverhojen aika on ohitse. Ei enää salailua, ei peittelyä. Meille tuli rahaa ja me mennään ikeaan ja mulle tulee kaunis koti ja suuuri valkoinen divaanisohva. Tahtoisin rakastella siinä mutten voi ehkä. Pahvilaatikot tyhjenee ja söin tänään vain ananasta, tummaa suklaata ja oman äidin tekemän lohisalaatin. Sitten pari nappia nassuun ja nunnumaan. Huomenna on päivä uus, auringolta lupaus luottamuksesta, ja puntille. Sieltä ehkä jopa jonnekkin missä on leikisti aikuisia ysikolmosia ja yläosattomia ekspoikaystäviä. Mutta se on vain höpönlöppöötä.

Mä lähden sittenkin Pariisiin, eikun Marsellliin, annywaaay towards france to meet the little lovely sweet girl-s lover, to run away from whom i wish i loved.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Lämmitä mua, rakasta mua.

Kipakkaa pakkasta keskellä kesää.
Aurinko paistaa, lumi on syönyt kaiken ja routa raiskaa tämän maan. 
"En jaksa taistella ollakseni kanssasi enää."
,lauloin alusta asti, silti pakottaudun kiinni kynsin ja hampain.
Ei minussa ole punkkia, minä olen borrelioosisi.
Mitä kylmepää, sitä kovemmin raavin tätä jäistä kattoa.
Ma sen hakka myos.
Antakaa happea, muttei kukaan pysty minua auttamaan.
Mut kamelin selkä on kaunis ja upposin kylmään avantoon.
Pinta katosi näkyvistä, eksyin puoliksi tahallani.
Anteeksi, etten ole pyhä, johdonmukainen, enkä viaton.
Teen parahani jotta olisin aikuinen, mikset tekisi siis samoin?
Minä olen nainen, eli minä olen paholainen.
Sitä paitsi, Kamelithan suorastaan janoavat kylmää vettä.
Siksi olen irrationaalinen, eli järjetön, ja vihaan kaikkea mikä liikkuu ,
kaikkea mikä liikkuu eli kaikkea pantavaa, mikä voisi viedä sinut minulta.
Etenkin isääsi ja äitiäsi.

Oothan kuullut neitosen
kosken kuohuun juosseen kerran
vuoksi julmain vanhempien
ylioppilaan nuoren herran.

Se on karu totuus et sä olet mies ja jumalani. 
Sä olet mies, kuuletkos? Ole mies.

Olen juoppo ja syytän sinua siitä, että juon. 
Kun en juo, syytän sinua siitä etten saa juoda.
Syytän sinua jotten itse tuntisi syyllisyyttä siitä että juon.
Juon koska haluan sinun huomaavan, että olen pahoillani
siitä että syytän sinua siitä
Että juon.
Jotta saisin olla kanssasi. 

Ei rakkaus kiedo pumpuliin
ei laula iltoja tähtiin
ei vaadi paljon
vain kaiken





torstai 2. kesäkuuta 2011

ihansamaisuus

Prologue;
killin' me softly
with his absence

Main Body eli fuckitti;

IHA SAMA!



im not in pain cuz i got cocaine



Epiloogi, jossa selityksenpuolikas;
Puolikas minä, enkä sitäkään, mukamas loukussa täällä montussa, mukamas autettavissa.
Chisulla varpaita toisessa koivessa viis mulla korkeintaan kaks.
Oon ehkä silti sama nainen. Lähden sorisemaan maalaisranskalaisiin jossei meillä ole opioideja tapana käyttää.
eiku hei, puro solisee!