Kaikki alkoi viime torstaina kun pikkusysteri pyys lainata mun peiffejä Namuun ku sen frendil Nikil oli
syntärit. Mä kävin lenkillä miettimäs asiaa. Sen jälkeen tuntu hyvältä.
Aattelin et miksei. Jos lähtisin ite messiin. Pyysin ystäväni Sofian mukaan.
Ilta meni loistavasti pebaa pyöritellen Namun VIPissä ja viini virtas. Törmäsin
tulevaan luokkakaveriin, joka tuli halailemasta Iina Kuustosta leffan
enskabileistä. Oisin halunnu siltä kaiken huomion, mut sil oli jo joku
kisuteltava misu, pommi ku mikä.
Valkkari
oli loppu mut skumppa oli tarjouksessa. Juotiin Sofian kans pullollinen ja
sitten tapasin taiteilijan. Kroatialaisen Leonin, joka ohjas elokuvia. Me
höpötettiin näkemyseroista; siitä että kuka on pyhä ja kuka ei, näitä
kliseisiä. Leon paasas mulle siitä miten ei sais aliarvioida ihmistä. Julia
lyöttäyty Leonin ystävän Villen seuraan joka oli muusikko. Juttu luisti ja
juuri kun olin menossa ostamaan toista pullollista, niin pilkku iski yllättäen.
Leon pyys jatkoille, tietysti. Painostin Sofian messiin. Mentiin
muusikko-Villen luo Krunaan. Leonin kanssa väittelyt jatku, mut kun sen yli
päästiin niin löydettiin romanttinen yhteys. Leon vei mut ikkunalle tupakalle
ja syleili hellin ottein. Kuunneltiin musaa, tyypit osottautu oikeiksi
musanörteiksi ja lopulta mä sain soittaa lempibiisini. Briiffasin et rakastan fättei
saundei ja pistin Bun Fi Bunin pyörimään. Nää jäbät tunnisti heti et kysees oli
Vybs Kartell ja olin lyöty ällikällä.
Sit tapahtu se ratkaseva muuvi. Ville heitti et
täähä on sitä vibe tunes-settii joho pitää twerkata, nousi päälläseisontaan ja
twerkkas ammattimaisesti. Mähä kelasi et kai ny mäki osaan jos ruibelo musajäbäki
ton teki.
Pääsin kuin pääsinkin päälläseisontaan mut ku twerkkaus alko ni lensin siitä
ympäri niin et ovi pamahti suoraan nivuseen. Sattu aivan perkeleesti mut mä
yritin näytellä et ei muka tuntunu missää. Ville sano et “toi näytti pahalta”
mä kakoen ja kiristellen päästin suusta sanat “jos oisin jätkä ni oisin varmaa
delannu toho.”. Sain lotkautuksella tyypeiltä hakemani naurupyrähdyksen. Hetken
siinä pyöriessä kipu laantu, kävin pissalla, huomasin et vähä vertaki tuli, mut en huolestunu. Leon pyys mua makkariin ja menin. Se anto mulle
sen lempipaidan ja sortsit ja rupes nukuttaan mua, ymmärtäen et olin
suunnattoman rampa.
Kesti hiton
kauan tajuta et ois pitäny samantien soittaa se ambulanssi. Ku nousin käymää
vessassa ni tajusin, etten oikeesti pystyny ees kävelee enää. Pyysin Sofialta 2nd
opinionin ja se soitti hätäkeskukseen. Leon heitti meijän ulostuessa et “harmi,
oisin vaan halunnu hyvää seksiä”. Olin taas kerran pettynyt miehyyteen. Bulanssi
tuli pihalle ja Leon naureskeli ikkunasta et laita viestii ku tarviitte ovikoodii
jos teit ei ny viedä minnekää. Aliarvoi täysin mua ja mun tilannetta. Eipä poju
arvannu et joutusin viel nukutusleikkaukseen tän takia.
Ambulanssissa
ensi-hoitajat ei uskaltanu ees vilkasta mun pöksyihi. Sano et pitäsköhä
konsultoida että minne tää viedään. Siihen mä shownaisena heitin et “No minnehä
nää pilluvammaset yleensä viedää, hä?”. Naurettiin. Puhalsin 0,83 ku hoitsupoju
veikkas 0,3. Osaan siis olla vakuuttava myös pikkuhiprakassa. Ku lähettii ajaa
ni puhkuin ja inisin kivusta. Manskun mukulakivet oli pahimmat. Mut vietii
Hartmanin päivystykseen, jossa venasin elämäni pisimmät 45 minuuttia vaan et
lääkäri tulis kattoo vain todetakseen et “mä en uskalla koskee tohon etten
aiheuta lisää vahinkoa, viekää kättärille”. Istuin lettu levällään siinä
tutkimuspöydällä tajuten ettei tälle vieläkään tehtäis mitään, yrittäen kusta
astiaan tuloksetta. Vaikka kipulääkkeita oli ruiskittu perseeseen jo aimo annos
niin tässä vaiheessa itkin kivusta ja siitä tiedosta että joutuisin taas auton
kyytiin, jossa kivut vain pahenenisivat. Mulle sanottiin jo sillon etten sais
laittaa mitään suuhuni, en edes vettä, siltä varalta että jouduttas operoimaan.
“Operoimaan?” Mietin mielessäni.
Kättärillä
sain onneks oxynormia eli hiton vahvaa euforista hidasta. Täs vaihees kaikki
meni vähä blurrisemmaks ja sekosin laskuissa siit et kuinka moni oli nähny mun
private partsit sen yön aikana. Sofia paineli himaan nukkuun.
Lekuri katto
mua vihdoin ja sano jotain hematoomasta ja siitä että se on pakko leikata. Mua
pelotti enemmän ku koskaan ennen samalla ku mä taas kerran vain odotin.
Syömättä ja juomatta. Lukuisten verikokeiden ja tiputuspussien jälkeen mut vietiin
leikkaussaliin. Yritin pitää naamaa peruslukemilla kun kyyneleet virtas. Lekuri
kysy et sattuuko noi paljo ja jouduin myöntää et pelottaa. Ne ei puheillaan pystyny
rauhottaa mua, ja kun vihreätakkinen mieskirurgi asteli sisään ni oloni paheni
entisestään.
Vihdoin
mulle laitettiin hengitysmaski ja uus letku käteen. Tunsin kun vahvat
suonensisäset kipulääkkeet alkoivat taas tehdä taikojansa. Puudutuksen jälkeen varoteltiin
nukutuslääkkeen aiheuttamista tuntemuksista. Mä vaan nautin kun mua piikitettiin
ja nukutuslääkkeen polte kirveli pitkin suoniani samalla kun yritin leikkisästi
taistella unta vastaan. Pikkuhiljaa luovutin, kaikki sumeni ja nukahdin onnellisena.
Herääminen
oli sitäkin taivaallisempaa. En ole koskaan tuntenut vastaavaa euforiaa, vaikka
edellisestä ruokailusta kulunut jo yli 24h. Lääkehouruissani odottelin vielä
puolitoistavuorokautta jälkitarkastuksia ja tikkien poistoa. Lekuri kuvaili leikkausta quote on quote " otettiin leikkauksessa pois vauvan pään kokoinen verihyytymä". Vauvan pään kokoinen. Aika iso. Porukat ja yks
eksäkin tuli käymään, mut en pahemmin muista niistä.
Tein
huomiota siitä että hoitsut näytti hiton hygienisiltä, joka oli jollain tavalla
erityisen seksikästä. Muistin että sinä iltana oli tarkoitus juhlia mun
läksiäisiä. Fiksumpi ihminen ois perunu ne mut mä jääräpäänä en vaan suostunu.
Ku pääsin
vihdoin lähtemään nii painelin kela-taksilla alkon kautta himaan. Reseptillä
ois saanu lisää opioideja, mut apteekki oli kiinni. Onneks sairaaltasta oli
annettu hätävarat taskuun.
Bileet
alko. Ja jatku. Ja jatku. Frendi heitti toiselle et oli kuullu multa et se on
hyvä pussaileen ja sillä verukkeella pyys näytettä. Tsiigailin ku ne nuoli
siinä ja join rieslingiä. Olin useaan otteeseen sanonu etten lähe
baariin. Olihan mulla ollu edellisenä päivänä leikkaus. Jossain vaiheessa
tajusin kuitenkin olevani Molly Malonesissa Helsingin keskustassa. Taas tuli pilkku.
Olin päättäny, että lähden himaan pilkusta. Pian ollan kuitenki taksissa
menossa Pitskuun jatkoille. Huutelin frendeille et pitää käydä Nurtsin
Apteekissa hoitamassa mun reseptit kuntoon samalla ku ne veti korttia siitä et
kuka maksaa taksin. Käytiin hakemassa.
Reseptit
oli kondiksessa ja yks Teemu oli jäämässä pois autosta hakemaan lisää brenkkua.
Huusin sille uusiks: “Teemu hei, muista hoitaa mun reseptit kuntoon!” Teemu
huikkas et joha me ne haettiin, vaikka ties kyllä mitä olin siinä kohtaa
vailla. Vuoden pitusen breikin jälkeen. Nyt mua ei pidätelly mikään. Kantsussa yhen
Aatun jatkoilla Teemun punatukkanen kaveri Mikkis heitti mulle valkosen kiven
käteen ja vinkkas et puhtaampaa kolaa et saa mistään Suomessa, ole varovainen.
Menin vessaan. Vetelin viivoja. Viivoja, viivojen perään. Olo oli
kuninkaallinen vaikka teki kipeää.
Puhutiin politiikasta, sodasta, ihmissuhteista ja
rakkauden todellisesta luonteesta ja siitä miksi olin joutunut leikkaukseen.
Sain respektiä siitä et tapaturma johtui mun omistautumisesta twerkkaukseen
jatkoilla. Huoh, miehet.
Sekään ei
riittäny jatkoiksi. Kun bisse ja kivi loppu ni tuli idis lähtee Pitskun odekan
terdelle vetää lisää. Olihan kello taas yhdeksän ja alkoholinmyynti sallittua. Tuntu et käveltiin sinne useita kilometrejä. Kirosin sitä
et olin laittanu valkosen mekon päälle, sillä kudosnesteet oli valunu pitkin
persettä. Perse veressä kuin raiskattu orpo taapersin odekan terdelle viiden
miehen voimin. Jäbät heitti kokoajan kovaäänistä läppää siitä kuinka ne ois
pannu mua joka suunnasta, ja siitä johtu verinen perse ja se et kävelin kuin
selkävammanen mummo. Siellä kitattiin yhdeksästä yhteen ja pelattiin En ole
koskaan. Taas vein voiton näissä aikuisten jutuissa. Mulla oli kreiseimmät
stoorit.
Jatkettiin
siitä Teemulle, joka asu ihan vieressä. Olo oli heikompi ku koskaan. Lösähdin
sinne kuuluisalle divaanille ja kohta Teemu tuo kultalautasen, jossa oli
vitivalkoisia suoria viivoja, sitä puhdasta hyvää. Kieltäydyin ensimmäistä
kertaa sen illan aikana. Tuntui kuin olisin kieltäytynyt ensimmäistä kertaa
elämässäni. Kävin suihkussa, työnsin rakkaita tramal-nappeja naamaan ja menin
nukkumaan. Leikkaushaavaan sattui kuitenkin aivan sairaan paljon enkä siksi
saanut nukuttua kuin tunnin pari. Ja sain tekstarin, joka muutti kaiken.
Ystäväni oli nähnyt sen. Elämäni rakkaus oli lähellä. Ajattelin, että tässä on pakko olla jokin yhteys. Näin on käynyt ennenkin. Olin
seonnut hänen läsnäolonsa takia. Paennut. Jahdannut yötä. Uskoin tällöin, että
hänen läheisyytensä vaikuttaa minuun vaikken varsinaisesti tiedä hänen olevan lähellä. Minun olisi unohdettava se mielikuva miehestä, johon kerran rakastuin. Muuten se tuhoaisi minut. Elän fantasiamaailmassa. Herään todellisuuteen. Puhelin soi ja soittajaan en ole rakastunut. Enää.
Eksä
soitti, että oli mogannut. Sekin!- mä ajattelin. Se kysy et mitä teen illalla
ja ehdotin et jos pidettäis eksyneitten kerho. Ponnistelin ylös, Kiitin Teemua,
Mikkistä, Aatua ja kumppaneita ja painuin ulos ovesta. Matka Pitskusta kotiin Helsingin julkisissa oli häpeällisin kokemus ikinä, mutta olin liian väsynyt reagoimaan. Illalla
katsottiin elokuva ja söin kaurapuuroa. Ensi kertaa moneen kuukauteen löysin
herkkyyteni keskutelujen kautta. Nukahdettiin ja aamulla tajusin, että
leikkaushaava oli taas auennut. Verta oli joka puolella. Eksä oli lähtenyt ja
huoneeni oli paahtavan kuuma. Soitin kättärille ja ne pyys mua tulemaan. Sain
lisää kipulääkkeitä. Pääsin tänne lepäämään. Stressaan täällä vähemmän. Pian on jo tiistai. Torstaista tiistaihin jahdannut öitä. Olisiko aika parantua? Nyt
kirjoitan tätä tarinaa, jolla ei ole muuta merkitystä kuin se, että olen
tipattomalla ensi vuoden loppuun asti.
